Rättibisnes, Ökyveneet – Vai ihan oikeasti luksusliiketoimintaa

 Väitän, että meillä on asenneongelma. Jos vaatimattomuutta ihannoivassa maassamme omistaa jotain enemmän kallista, se on varmasti öky. Meille on tyypillistä keskustella naapurin kanssa ökyveneistä ja –taloista .. ” niillä on sellainen ökyvene, tiedäthän” .. salaperäisesti vihjailevaan tyyliin. Onko öky- sana tuolloin joko kateuden tai aidon kunnioituksen synonyymi? Naapurilla on rahaa käyttää ja näyttää, onko se huono asia?

 Toinen suomalainen kummallisuus liittyy vaatetusliiketoimintaan. Meillä vaatteista, laukuista ja kengistä puhutaan reilusti - rättibisneksenä. Asia olisi helpommin ymmärrettävä, jos oikeasti puhuisimme kodinsiivousliiketoiminnasta. Valitettavasti asia ei ole niin. Euroopassa on 70% maailman halutuimmista ja eniten kopioiduista vaate- ja laukkumerkeistä, meille suomalaisille tuttavallisesti rättibisneksestä.

 Aliarvioiva asenteemme estää koko teollisuudenalan kehittymisen Suomessa. Olemme high end- vaatteissa raaka-aineen viejiä. Italialaiset osaavat tehdä poromokasta vaatteita, jotka kelpaavat venäläiselle naiselle. Miksi annamme rahojen valua Italiaan?. ” Jaa, ai se on sitä rättibisnestä vaimoille, joiden miehet tilasivat Suomesta ökyveneen. Hmm. ”

 Luksusliiketoiminta on iso bisnes maailmalla ja kasvaa koko ajan. Ei hukata mahdollisuutta kotiuttaa rahaa Suomeen. Eihän?.

Kivijalkakauppojen kuolinkorahtelua

Pienet kivijalkakaupat kaatuvat hintataistelussa netti- ja jättikauppaa vastaan. Kysyttäessä kaikki haluavat suosia suomalaista, ostaa laatua, luomua ja palvelua - todellisuudessa niin vaatteet kuin ruoatkin ostetaan mahdollisimman edullisesti marketista tai netistä.

Pienet vaatekaupat kertovat karusta arjesta: pikkuputiikki kelpaa kyllä vaatteiden sovittamiseen, jotta osataan tilata oikeankokoinen vaate netin kautta. Samoin laadukkaita huonekaluliikkeitä käytetään nettituotteiden show-roomeina, ettei tehdä virheostoksia.

Puheissa haikaillaan Suomeen pittoreskiä palvelua ja kauppoja, joissa olisi somat näyteikkunat. Pikkukaupat kelpaisivatkin ehkä katukuvan koristeeksi, mutta päivittäiset ostokset tehdään surutta jättimarketeissa tai netissä.

 Miten kivijalkakaupat ja suomalaiset yrittäjät voisivat selvitä elämän ja kuoleman kisassa? Jos koko ostotapahtumasta tehtäisiin elämys - siirrytään tuotemyynnistä palvelumyyntiin. Pikakonsultaatiota niille, jotka kaipaavat nopeaa kaupantekoa. Tarjotaan shampanjaa ja vaahtokarkkeja niitä kaipaaville. Tehdään asiakkaista ystäviä, joille järjestetään putiikkin juhlat ja tilataan vaikkapa ne vaatteet yhdessä netistä - oletuksella, että kauppiaalla on kick-back sopimus varsinaisen myyjän kanssa.

Nämä haavehaihattelut murskataan nopeasti. Kaupassa ei kuulu viihtyä - ainakaan ellei siellä ole erillistä asiakkaiden wc:tä, anniskelulupaa juomatarjoiluun, hygieniapassia ruokatarjoiluun, erillislupia aukioloaikojen pidentämiseen ja muutamia muitamahdollisesti esille tulevia tarpeellisia lupia. Jatketaan kilometrikävelyä marketeissa ja nettishoppailua, loppuupahan kivijalkojen korinat.

Halal-lomista matkailuvaltti Suomeenkin?

Halal-lomista matkailuvaltti Suomeenkin?

World tourism organizationin mukaan muslimit käyttivät toissavuonna arviolta 100 miljardia euroa matkailuun, mikä on yli 12% kaikesta matkailuun käytetystä rahasta. Vuoteen 2020 mennessä muslimien odotetaan käyttävän matkailuun jo yli 150 miljardia euroa. Olisiko halal- matkailukakussa jaettavaa Suomellekin?

Suomen kylmä sää tarjoaisi luontevat puitteet uskonnon vaatimalle vartalon verhoilulle. Islaminopin mukaisen loman järjestäminen vaatisi toki matkanjärjestäjältä osaamista, että kaikki ruoka on varmasti halalia ja viidesti päivässä järjestyisi hiljainen paikka rukoilemiseen. Harvaan asutuista ja väestökadon kanssa kamppailevista kunnista tulisikin haluttuja hiljentymiskohteita.Pohjoisen Suomen matkailuyrittäjille voisi olla virkistävä vaihtoehto, kun turistit oikeasti olisivat kiinnostuneita maisemasta ja luonnosta eivätkä pelkästään viinalla läträämisestä.

Nyt Euroopassa pohditaan, mitä tarjotaan kiinalaisille ja intialaisille turisteille. Entä jos Suomi uskaltautuisikin eturiviin ja aloittaisi systemaattisen luksusbrändin luomisen halal-matkustajille. Kuka ehtii ottaa kopin halal-pallosta.

Insinööritaloudesta luksustalouteen

Maailmantalous on mielenkiintoisessa asennossa. Aasia jyrää, mutta aurinko nousee myös lännestä. Mutta entä Suomi? Aasialaiset ja Venäläiset matkailijat osaavat ja uskaltavat unelmoida luksustuotteista-ja palveluista Suomessa. Vihdoin on Suomen aika siirtyä insinööritaloudesta lähemmäksi luksustaloutta. 

Tiesitkö, että Eurooppa on globaali johtaja high-end ja luksustuotteissa? Euroopan markkinaosuus on 70% maailmanmarkkinoista. Kuinka paljon on Suomen osuus siitä? Kuka tietää?

Aasialaiset ihailevat Euroopan elämäntyyliä, meidän kulttuuria ja ihania brändejä. Taidokkaita luksusbrändejä, jotka kestävät äidiltä tyttärelle tai isältä pojalle. Mutta, mutta… Suomen high-end ja luksusbrändit?. Parhaat niistä  taitavat löytyä meidän insinööriteollisuuden sisältä. Kuluttajapuoli on vielä lapsenkengissä. Siinä on meidän valtava mahdollisuus.

Tänään Suomi on monen ulkomaisen luksusbrändin kauppakeskus. Pohjois-Esplanadi on muutaman vuoden kuluttua täynnä ihania laukku-, vaate- ja kenkäkauppoja, joista hyvin monet naiset ja miehet maailmalla unelmoivat. Brändit eivät tule Suomesta. Haluammeko pitää ainoastaan ostoskeskuksen roolin vai myös itse luoda ja suunnitella luksustuotteita- ja palveluita?  Ruotsi ja Tanska osaavat sen. Eiköhän ole nyt Suomen aika?

Käsilaukku kertoo kaiken

Ruotsalaista Mona Sahlinia moitittiin epäuskottavaksi sosiaalidemokraatiksi - hän  käytti kallista brändilaukkua. Eihän tosi demari voi ostaa arvolaukkua. Kun Suomen ex-kulttuuriministeri edusti maailmalla piraatti-käsilaukkunsa kanssa, syntyi suuri pahennus. Eikö ministeritason nainen arvosta laatua, vaan turvautuu tukemaan laitonta piraattiteollisuutta; välillisesti jopa ihmiskauppaa.

Kun nainen astuu huoneeseen, käsilaukku ei ole pelkästään tavaroiden kantopaikka, vaan se kertoo kantajan persoonasta - jopa kantajan tietämättä. Aikanaan rautarouva Margaret Tacherin käsilaukku oli lähes yhtä pelottava kuin rouva itse. Laukun materiaali, laatu ja merkki ovat viestejä, joilla laukunkantaja kertoo omasta arvomaailmastaan.

Aito merkkilaukku kertoo kantajastaan mm. että hän vastustaa halpakopiontia ja piratismia. Luksuslaukku voi myös olla viesti; pitää näyttää, että on varaa ostaa kallis laukku. Onko kalleus huono asia? Merkkilaukku on työllistänyt suunnittelijoita, käsityötä ja markkinointia. Merkkilaukku takaa kestävää kehitystä, sitä ei raaskita heittää pois seuraavana sesonkina ja laatu takaa laukun siirtymisen jopa sukupolvelta toiselle.

 Voisiko Suomesta löytyä tulevaisuuden luksuslaukkujen valmistajia.